Hollola toivottaa uudet yritykset tervetulleeksi - Paassilta ja Hopeakallio valmiina

09.11.2017

Hollolassa satsataan voimakkaasti uusiin yrityksiin. Lahden eteläisen ohitustien ja Hollolan kuntakeskuksen välimaastoon on rakentumassa kaksi uutta yritysaluetta: kauppakeskittymäksi kaavailtu Hopeakallio sekä teollisuuden ja logistiikan alan yrityksille soveltuva Paassilta, joiden sijainti on todellinen napakymppi!

Ensi keväänä valmistuvien yritysalueiden syntytarinassa ovat tiiviisti mukana Hollolan kunnan lisäksi Lahden seudun Kehitys LADEC. Ensimmäisten joukossa uudelle Hopeakallion yritysalueelle sijoittuvat Neste Matkakeidas ja yrittäjäserkukset Aarto Rajakko ja Eero Asikainen.

Neste Matkakeitaan yrittäjäserkukset Aarto Rajakko ja Eero Asikainen: Matkakeidas työllistää - tarvetta on mm. kokeille, vuoropäälliköille ja kahvilatyöntekijöille.



- Hopeakallion alueella yhdistyvät perinteisen tienvarsiaseman ja kaupunkiaseman parhaat puolet. Asiakasvirtaa syntyy sekä ohikulkuliikenteestä että kuntalaisista, Kausalan Matkakeitaan liikenneasemapäällikkö Aarto Rajakko arvioi.

Rajakon serkku, Vierumäen Matkakeitaan yrittäjä Eero Asikainen kertoo, että erinomainen sijainti sai kaksikon lähtemään innolla toukokuussa 2018 avautuvan uuden Neste Hollolan Matkakeitaan vetäjiksi. Liikenneasemalle tulee mm. elintarvikekauppa, kolme ravintolaa, autonpesu sekä raskaan liikenteen kuljettajien sauna- ja taukotilat.

- Hollolan Matkakeidas tulee olemaan 2000 neliömetrin kokoinen liikenneasema, joka työllistää pysyvästi noin 35 työntekijää. Kysyntää on mm. kokeille, vuoropäälliköille ja kahvilatyöntekijöille. Vaikka työntekijöiden rekrytointi ei ole vielä virallisesti alkanut, olemme saaneet jo toistakymmentä työhakemusta, Asikainen myhäilee.

Merkittävä investointi yritysalueisiin

Lahden kupeessa sijaitseva Hollola on tunnettu mm. keskiaikaisesta kivikirkosta, useista kartanoista, Salpausselän harjumaisemista sekä Vesijärven kupeessa sijaitsevasta Messilän talvikeskuksesta.

Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen kertoo yrittäjäystävällisen kunnan investoineen merkittävästi Hopeakallion ja Paassillan yritysalueiden rakentamiseen.

- Alueen rakentaminen on ollut kunnalle merkittävä investointi, sillä harjumaastossa on tehty tavallista enemmän räjäytys- ja maansiirtotöitä. Kunnalla on kuitenkin vahva luottamus uuden yritysalueen vetovoimaan. Uskomme, että Hopeakallio ja Paassilta houkuttelevat Hollolaan uusia yrittäjiä, jotka luovat kuntaan lisää työpaikkoja. Alueiden infra rakennetaan hyvin pitkälle valmiiksi ja rakennuslupaprosessi on ripeää, Rahkonen lupaa.

Hollolan kunnan yrityskoordinaattorina työskentelevä Harri Numminen kertoo verkkojen olevan laajalti vesillä. Uusille yritysalueille sopivia yrityksiä kartoitetaan yhdessä LADECin kanssa.

- Hopeakallio on suunniteltu erikoiskaupan palvelutarjontaa silmällä pitäen. Alueelle on kaavoitettu seitsemän tonttia ja läheisellä Paassillan alueelle yhtä monta. Sijaintinsa puolesta Paassilta palvelee erinomaisesti etenkin logistiikka-alan terminaalitoimintaa sekä yrityksiä, jotka liikennöivät jatkuvasti muun muassa Helsingin ja Kotkan satamiin.

Sijainti kehätien varressa merkittävä etu

LADECin toimitusjohtaja Jukka Rantanen kertoo, että LADECin Sijoittumispalvelut ovat alueelle sijoittuvien yritysten käytössä.

- Sijoittumisvaiheessa kartoitamme tarvittaessa alihankinta- ja yhteistyöverkostoja sekä rahoitusmahdollisuuksia. Tuemme tarvittaessa myös henkilökunnan rekrytoinnissa sekä henkilökunnan asumiseen ja vapaa-aikaan liittyvien asioiden selvittämisessä. Palvelu on kokonaisvaltaista ja se lähtee yrityksen tarpeista.

Rantasen mukaan sijainti on yrityksille yksi keskeisimmistä sijoittumiseen vaikuttavista tekijöistä ja niiden puolesta Hopeakallio ja Paassilta ovat mainio lisä Lahden alueen tarjontaan.

- Alueissa on runsaasti potentiaalia, sillä tuleva kehätie tulee kasvattamaan merkittävästi niiden logistisia etuja sekä Hopeakallion asiakasvirtaa, Rantanen arvioi.

LADECin toimitusjohtaja Jukka Rantanen sanoo yhtiön tekevän hartiavoimin töitä Hollolan uusien yritysalueiden markkinoimiseksi.

-  Otamme tänäkin vuonna noin 3000 yrityskontaktia, joista noin kolmensadan kanssa keskustelut etenevät sijoittumisneuvontaa asti. Näistä keskimäärin 15-20 yritystä sijoittuu lopulta Lahden seudulle. Teemme tiivistä yhteistyötä uusien yrittäjien kanssa ja olemme kaikin tavoin uusien yrittäjien tukena myös yritystoiminnan käynnistymisen jälkeen.

Teksti: Taru Schroderus | Kuvat: Tarmo Valmela

.............................................................................

Lahti All Inclusive by LADEC
Lahden seudulla noin 8500 yritystä, ja lisää mahtuu: sopivia tiloja, erinomaisia yhteyksiä ja riittäviä palveluja on tarjolla kaikenkokoisille yrityksille. LADEC vauhdittaa Lahden seudusta kiinnostuneen yrityksen muuttohanketta tarjoamalla All Inclusive -palvelua. Yritykselle kootaan räätälöity palvelupaketti, jolla haetaan sopivin ratkaisu Lahden, Hollolan tai Orimattilan alueelta. Apua annetaan kaavoituksesta rekrytointiin ja yritysverkoston luomiseen. Tutustu palveluun ja ota yhteyttä!