Nightwishin kuviot ovat lahtelaisissa käsissä

09.05.2018

Suomalaisen musiikin suurin vientiyhtye, sinfonista metallia soittava Nightwish, palasi juuri Yhdysvalloista. Seuraavaksi vuorossa on Euroopan kiertue, jonka keikkoihin lukeutuu myös yhtyeen heinäkuinen esiintyminen Lahdessa. Keikan ideanikkari, Toni Peiju, manageroi Nightwishiä Rautatienkadulta käsin.

Katutason summeririvistössä on tilitoimistoa, hammaslääkäriä ja Till Dawn They Count Ltd. Tummanpuhuvan nimen takana on yritys, joka manageroi suomalaisen metallimusiikin kultakimpaleita, Nightwishiä ja Sonata Arcticaa.

Vaalean ja valoisan keskustatoimiston oven avaa Toni Peiju, joka on toiminut Nightwishin managerina vuodesta 2002. Yhtyeen mukana ympäri maailmaa kiertävä mies saa huokaista kotimaisemissa vielä muutaman viikon ennen kuin tie vie kohti Tallinnaa.

- Managerin tehtävä on katsoa yhtyeen asioita lintuperspektiivistä ja pitää kaikkia bändiin, sopimuksiin ja kiertueeseen liittyviä lankoja käsissä. Esimerkiksi Euroopan kiertueelle lähtee yli 50 hengen joukko, jossa on bändin jäsenten lisäksi ääni- ja valomiehiä, lavarakentajia, roudareita ja fanituotteiden myyjiä. Sellaisen porukan liikuttelu vaatii vähintään kolme bussia ja pari rekka-autoa, Peiju kertoo.
 

Jos miettii vaikkapa Nightwishin Mukkulan keikkaa, niin kauniimpaa sijaintia saa hakea. Esiintymislava on niemen kärjessä ja veden ympäröimänä. Keikalle saapuva yleisö vaikuttuu varmasti jo pelkästään miljööstä, Peiju uskoo.

 

Palvelut käden ulottuvilla

Toni Peijun kalenteri on täynnä joulukuun 15. päivään asti. Kun viimeinenkin Hartwall Areenan valo sammuu, myös Peijun arki rauhoittuu.

- Bändi jää ainakin vuoden mittaiselle keikkatauolle. Melkein kaikilla meillä on perhe, joka kaipaa läsnäoloa.

Perhe on syy, joka toi Peijun ja tämän yrityksen alun perin Pohjois-Karjalasta Lahteen. Täällä hän on lähellä 4-vuotiasta poikaansa, jonka kanssa hän viettää suuren osan vapaa-ajastaan.

- Kun muutimme ex-vaimoni kanssa Ahtialan kaupunginosaan, en tiennyt Lahdesta juuri mitään. Suhasin moottoritiellä lentokentän ja kodin väliä, ja siinä se. Yrityksemme toimisto oli ensin hetken aikaa Askonalueella ja sitten Hennalan vanhassa Komentajan talossa. Täällä Rautatienkadulla ja ensimmäisessä yrityksen omistamassa tilassa, tunnen todella viihtyväni. Kellarikerroksen autohallista pääsee hissillä suoraan neljänteen kerrokseen ja kaikki eloisan keskustan palvelut ovat käden ulottuvilla, Peiju iloitsee.


Enemmän heviä

Peijun yhtiökumppani ja Nightwishin toinen manageri, Ewo Pohjola, asuu Sotkamossa. Hän ei ole Rautatienkadulla vielä käynyt, mutta tullee yhtyeen heinäkuisen Lahden keikan yhteydessä vierailemaan toimistolla.

- Mitä kauemmin olen asunut Lahdessa, sitä paremmin tunnen lahtelaistuvani. Kaupungin sijainti on mainio ja tänne on helppo tulla mistäpäin Suomea tai maailmaa tahansa. Plussaa on myös se, että kotoa ajaa keskustaan viidessä minuutissa, ja moottoritietä pääsee Helsinkiin tunnissa.

Myös Lahden vehreys ja luonto saavat Peijulta kehuja.

- Jos miettii vaikkapa Nightwishin Mukkulan keikkaa, niin kauniimpaa sijaintia saa hakea. Esiintymislava on niemen kärjessä ja veden ympäröimänä. Keikalle saapuva yleisö vaikuttuu varmasti jo pelkästään miljööstä, Peiju uskoo.

Idea Nightwishin Mukkulan keikasta syntyi Peijun ajatuksissa pari vuotta sitten. Hänen mielestään Lahti on paljon muutakin kuin median maalaama rap-musiikin kehto.

- Rock ja heavy ovat soineet Lahden seudulla jo kauan ennen rappia. Sleepy Sleepersin, Tehosekoittimen, Apulannan ja Entwinen jalanjäljissä on monta uutta tulijaa. Täällä on runsaasti raskaan musiikin fanikuntaa, joka on nykinyt minua jo pitkään hihasta ja kysynyt, koska Lahdessa kuullaan Nightwishia.
 

Mitä kauemmin olen asunut Lahdessa, sitä paremmin tunnen lahtelaistuvani. Kaupungin sijainti on mainio ja tänne on helppo tulla mistäpäin Suomea tai maailmaa tahansa. Plussaa on myös se, että kotoa ajaa keskustaan viidessä minuutissa, ja moottoritietä pääsee Helsinkiin tunnissa.

 

Kaksi kärpästä

- Tunnen Summer Upin uusia järjestäjiä. Kysyin heiltä, onko Mukkulan tapahtumapuistoon varauksia Summer Upia seuraavalle viikonlopulle ja kun ei ollut, varasimme sen Nightwishille. Tällä tavoin saamme Summer Upin kanssa lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja jaettua kustannuksia, sillä pystymme hyödyntämään heidän rakentamaansa lavaa ja alueelle valmiiksi rakennettua infraa.

Heinäkuisen keikan tiimoilta Peiju on tehnyt yhteistyötä LADECin kanssa. Miika Laakso ja Sari Kesäniemi ovat omalta osaltaan markkinoineet tapahtumaa Lahden seudun ulkopuolelle sekä tuoneet esille Lahtea erinomaisena tapahtumien järjestämispaikkakuntana.

- Kävimme Tonin kanssa katsastamassa Mukkulan Lahti Energia-tapahtumapuiston runsas vuosi sitten. On hienoa, että hän innostui siitä ja että Nightwish saadaan esiintymään Lahteen. LADECin kasvupalvelut ovat tällä tavoin myös sijoittuneiden yritysten käytössä, Laakso muistuttaa.

Toni Peiju lupaa Mukkulan keikalle vanhojen hittien kavalkadia ja ensimmäisten levyjen kappaleita, joista osan yhtye on ilmoittanut soittavansa viimeisen kerran livenä.

- Mukkulan keikalle on myyty jo yli 10 000 lippua. VR:n junat tuovat faneja Lahteen pääkaupunkiseudulta ja Tampereelta, ja hotellien kapasiteetti on myyty loppuun. Jos tapahtuma sujuu kaikin puolin hyvin, mikään ei estä toteuttamasta Lahteen tulevaisuudessa vaikkapa uutta metallimusiikin festivaalia, Peiju visioi.

 

Tutustu Lahti All Inclusive -sijoittumispalveluun! Valjastamme yrityksellenne asiantuntijatiimin, joka vastaa käytännön asioiden sujumisesta. Palvelu on ilmaista eikä sido yritystänne mihinkään.

Teksti: Taru Schroderus | Kuva: Jadranka Celik

Tutustu muihin mielenkiintoisiin yritystarinoihin täällä!