Osaavat opiskelijat + paikalliset yritykset = Match Made in Lahti

15.02.2018

Opiskelijoiden ja yrityselämän välimaastossa toimiva LADEC järjestää ympäri vuoden mielenkiintoisia kohtaamisen areenoita, joissa osaavat nuoret ja yritysten edustajat pääsevät tiiviiseen vuoropuheluun toistensa kanssa.

Yksi niistä, viime marraskuinen Match Made in Lahti, tutustutti Lappeenrannan teknillisen yliopiston opiskelijoita Lahteen ja seudun yrityselämään. Tapahtuman järjestelyihin osallistunut, LUT:n kauppatieteiden maisteriohjelmassa opiskeleva Sanna Frisk, kertoo ohessa päivän kulusta.

Varhain matkaan

”Bussimme starttasi aamu kahdeksalta Lappeenrannan teknillisen yliopiston edestä. Matkaan lähti yhteensä 46 opiskelijan puhelias joukko.
Reissun ensimmäinen tunti meni jutellessa ja tutuessa vieruskaveriin. Kouvolasta bussiin kyytiin nousi kaksi LUT:in Lahdessa työskentelevää tutkijaa, jotka toivat meille aamupalaa ja kertoivat, mitä kaikkea Lahdessa voi jatkossa opiskella. Lahdessa ensimmäinen pysähdyksemme oli Matkakeskuksella, josta kyytiin nousi kaksi LADECin edustajaa: Tomi Tura ja Niina Nieminen sekä Mooster Denim-farkkukaupan yrittäjä Aleksi Salminen. He kertoivat meille lyhyesti itsestään ja esittelivät samalla kaupungin kaunista keskustaa”.

Bussin kyydissä Lahden parhaista puolista kertomassa Mooster Denim -farkkukaupan yrittäjä Aleksi Salminen.


Lahden parhaat puolet

Johtaja Tomi Tura kertoo, että LADEC on viime vuosina panostanut Lahden seudun ja alueen yritysten tutuksi tekemiseen sekä täällä että muualla opiskeleville. Yritykset ja opiskelijat yhdistävät Hackhathon-ongelmanratkaisutapahtumat, Lahti Venture Program sekä Match Made in Lahti on toteutettu tiiviissä yhteistyössä korkeakoulujen kanssa. Viimeksi mainitussa Lappeenrannan teknillisen yliopiston opiskelijoille esiteltiin kaupunkia ja Lahden seudulla toimivien yritysten tarjoamia päättötyö- ja työllistymismahdollisuuksia. Samankaltainen Lahti-kierros on toteutettu aiemmin yhdessä Lahden Yliopistokampuksen kanssa.

"Yhteisenä pitkän tähtäimen tavoitteenamme on houkutella muualta valmistuvia opiskelijoita töihin Lahteen ja toisaalta saada täällä opiskeleva, korkeasti koulutettu työvoima jäämään seudulle."

Iskulta Ace Cornerille

Sanna Friskin ja LUT:in opiskelijoiden bussimatka jatkui keskustakierroksen jälkeen kohti Mukkulaa ja Iskun tehdasta.
”Saimme Iskulla hyvän tietoiskun yrityksen toiminnasta. Itseäni kiinnosti erityisesti vientiin suunniteltu ja terveysteknologiset vaatimukset huomioiva, antibakteerinen kalustemallisto. Iskun jälkeen suuntasimme Ace Cornerille, jossa söimme maittavan lounaan. Paikan omistaja Riku Routo kertoi meille moottoripyörämuseon syntyhistoriasta ja totesi paikan olevan Trip Advisorissa eniten suositeltu lahtelainen nähtävyys. Lounaan jälkeen ajelimme Vesijärven rantamaisemissa kohti Sibeliustaloa, josta kyytiin nousi KOKO Lahden toimitusjohtaja Emilia Mäki. Hän kertoi johtamistaan tapahtumataloista ja sanoi kaupungissa vallitsevan omanlaisensa yhteen hiileen puhaltamisen meininki. Kun saavuimme urheilukeskukseen, hyppyrimäkien juurella seisoi räppäri Brädi. Hän kertoi mukaansatempaavasti kotikaupunkinsa hengestä ja sanoi lahtelaisissa olevan aimo annos sitkeyttä ja sisukkuutta”.

Kempiltä Askon alueelle

Urheilukeskuksesta LUT:in opiskelijoiden bussi suuntasi kohti Jokimaalla sijaitsevaa Kempin tehdasta.
”Kempillä kuulimme kattavan yleisesittelyn yrityksen toiminnasta. Siellä olisi viihtynyt kauemminkin, mutta matkamme piti jatkua, sillä ohjelmassa oli jäljellä vielä yksi kiinnostava kohde ja päivän loppuhuipennus."
Tapahtuman päätepysäkki oli Askon alueella. Matkalla Kempiltä Askonkadulle saimme LADECin yhteisömanageri Monna Salmelta tiiviin infon siitä, miksi yritys kannattaa perustaa Lahteen.
"Perillä nautimme kuohuviinilasilliset ja näimme peräti 17 yrityksen parin minuutin esittelyn. Niiden jälkeen pääsimme solmimaan suoria kontakteja yritysten kanssa, mikä oli kaikkien mielestä äärettömän arvokas asia. Oli ilo huomata, että yritykset olivat tapahtumassa aidosti rekrytointimielessä.”

Askonalueella opiskelijat pääsivät tutustumaan 17 Lahden seudun yritykseen.


Opiskelijoilta täydet pisteet

Johtaja Tomi Tura kertoo, että LADEC on viime vuosina panostanut Lahden seudun ja alueen yritysten tutuksi tekemiseen sekä täällä että muualla opiskeleville. Yritykset ja opiskelijat yhdistävät Hackhathon-ongelmanratkaisutapahtumat, Lahti Venture Program sekä Match Made in Lahti on toteutettu tiiviissä yhteistyössä korkeakoulujen kanssa. Viimeksi mainitussa Lappeenrannan teknillisen yliopiston opiskelijoille esiteltiin kaupunkia ja Lahden seudulla toimivien yritysten tarjoamia päättötyö- ja työllistymismahdollisuuksia. Samankaltainen Lahti-kierros on toteutettu aiemmin yhdessä Lahden Yliopistokampuksen kanssa.
"Yhteisenä pitkän tähtäimen tavoitteenamme on houkutella muualta valmistuvia opiskelijoita töihin Lahteen ja toisaalta saada täällä opiskeleva, korkeasti koulutettu työvoima jäämään seudulle", Tura toteaa.


Teksti: Taru Schroderus