Perinteinen materiaali taipuu kestäviksi designtuotteiksi

04.12.2017

Nimi ja ikä: Jasmiina Kolehmainen, 25 vuotta
Yritys: Puine
Slogan: Ympäristöystävällisyys, kotimaisuus ja design = Puine

 

Ammattikorkeakoulun yrityskurssilta innoitteen saanut Puine loihtii vanerista kaikkea koruista sisustustuotteisiin. Jasmiina Kolehmaisen yritys on todiste siitä, että suomalainen työ ja materiaalit voivat olla kannattavaa bisnestä.

Puutekniikan insinööriksi Lahteen opiskelemaan tullut Jasmiina Kolehmainen sai innostuksen yrittämiseen opintoihin kuuluvista yritysopinnoista. Lahden ammattikorkeakoulun Nuori Yrittäjyys -kurssilla alkanut Puine perustettiin alun perin kahden muun naisen kanssa, mutta lopulta Kolehmainen jatkoi yrityksensä kanssa yksin.

Ihanat ja laadukkaat Puine-puuvanerituotteet olivat jo saavuttaneet laajan fani- ja asiakasjoukon, joten päätös yrittäjäksi ”virallisesti” lähtemisestä oli helppo tehdä.

”Saan raaka-aineet läheltä verstaalleni. Vaneri tulee levynä Lahden seudulta Koskinen Oy:ltä ja työstän sitä laserleikkurilla muotoihin."

”Vaneri on mitä parhain materiaali, siinä on puun kaikki parhaat puolet!” Kolehmainen toteaa. ”Saan raaka-aineet läheltä verstaalleni. Vaneri tulee levynä Lahden seudulta Koskinen Oy:ltä ja työstän sitä laserleikkurilla muotoihin. Pienempiä työkaluja en käytä oikeastaan ollenkaan, hiomakonetta tarpeen mukaan. Valmiit tuotteet viimeistellään vaikkapa maalaamalla.”

Tuotevalikoimaan Puinella kuuluu sisustustuotteiden ja korujen lisäksi laidasta laitaan tilaustöitä. Esimerkiksi erilaiset nimikyltit ja persoonalliset, vaneriset hääkutsut ovat todella suosittuja.

”En ole oikeastaan myynyt tuotteitani kellekään, ennemmin jälleenmyyjät ovat ottaneet yhteyttä minuun. Oman verkkokaupan ohella Puine-tuotteita myydään 15 eri jälleenmyyjällä ympäri Suomea sekä vastuullisessa verkkokauppa Weecosissa, jonka englanninkielisiltä sivuilta myydään suomalaisia tuotteita paljon ulkomaille,” Kolehmainen kertoo. ”Meiltäkin lähtee Lahden verstaalta useita paketteja viikossa maailmalle.”

Ihmisiä kiinnostaa tuotteiden tarina ja vastuullisuus

Lähellä tuotettu tuote merkkaa enemmän kuin krääsä 

”En ole katunut yrittäjäksi lähtemistä – meillä menee niin hyvin,” Kolehmainen iloitsee. ”Jokainen kuukausi on entistä parempi ja yhä suuremmat yritysasiakkaat lähestyvät meitä tilauksilla. Ihmisiä kiinnostaa tuotteen tarina ja vastuullisuus, halutaan ostaa kotimaista ja kestävää tuotetta ennemmin kuin halpaa muovikrääsää. Siksi esimerkiksi monet hääkutsutkin halutaan teettää vanerista, niistä jää kestävä ja kaunis muisto.”

Kilpailijoihin verrattuna Puineen joustavuus ja asiakkaille tehtävät tilaustyöt erottavat sen muista alan muotoiluyrityksistä. Yrityksen tärkeitä arvoja ovat ympäristöystävällisyys, lähituotanto ja kotimaisten huippumateriaalien käyttö.

Opinnot Lahden AMK:ssa Kolehmaisella ovat vielä kesken, mutta yrityksen pyöritys onnistuu hyvän tukijoukon voimin. ”Lahden Seudun Kehitys LADEC kannusti todella paljon yrityksen perustamiseen. Kolehmainen kertoo. ”On tosi ihanaa, että meihin pienyrittäjiin ja startupeihin panostetaan myös ja apua saa, kun sitä pyytää. Kenties pian saamme englanninkieliset verkkosivut auki ja näin jälleenmyyntikanavan ulkomaille. Näkisin että tämän tyyppinen, puinen Suomi-design myisi hyvinkin kansainvälisillä markkinoilla. Lahdesta on ollut hyvä lähteä liikkeelle.”
 

Kolme hyvää syytä toimia Lahden seudulla?

· Hyvät koulutusmahdollisuudet

· Yrittämiseen tuetaan ja kannustetaan paljon

· Loistava sijainti

 

Jasmiina Kolehmaisen Puine valmistaa puuvanerista kaikkea sisustusesineistä koruihin ja tilaustuotteisiin. Yritys on perustettu talvella 2017. Tuotteita myydään yrityksen verkkokaupassa sekä useilla jälleenmyyjillä.

www.puine.fi  |  Puine Instassa

Kiinnostuitko Lahden seudusta? Jos haluat lisätietoja Lahden bisnesympäristöstä, klikkaa alla olevasta linkistä eteenpäin. Voit lähestyä meitä missä tahansa asiassa.

Jos kiinnostuit Lahden seudusta sijoittumismielessä, tutustu myös Lahti All Inclusive -sijoittumispalveluun! Valjastamme yrityksellenne asiantuntijatiimin, joka selvittää haluamasi asiat. Palvelu on ilmaista eikä sido yritystänne mihinkään. 

www.lahtibusinessregion.fi/all-inclusive