Sijainti ja työvoiman saatavuus toivat Communicare Finlandin Lahteen

03.09.2018

Vahvassa kasvussa oleva valtakunnallinen asiakasmarkkinointiyritys, Communicare Finland, avasi heinäkuussa 12:nnen toimipisteensä Lahteen. Sijoittumisen takana olivat LADECin aktiivinen palveluasenne, Lahden seudun keskeinen sijainti sekä asiakkaiden läheisyys.

- Se oli vuonna 2016 kun sain ensimmäisen puhelinsoiton LADECista. Sijoittumismarkkinoinnista soittanut Marian Vainiomäki lähestyi minua hyvään aikaan, sillä olimme avanneet ahkerasti uusia toimipisteitä eri puolille Suomea ja pohdimme vakavasti sijoittumista Etelä-Suomeen. Loimaa ja Forssa vetivät kuitenkin vielä tuolloin pidemmän korren, Communicare Finlandin toimitusjohtaja Jyri Rahikainen muistelee.

Paria vuotta myöhemmin paine uuden toimipisteen avaamiselle kasvoi jälleen, sillä yrityksen avainasiakkaat halusivat ostaa lisää tuotantokapasiteettia. Rahikainen muisti Vainiomäen yhteydenoton ja soitti tälle takaisin.
 

Jyri Rahikainen antaa LADECin palveluprosessille kouluarvosanana täyden kympin.


- Kun näytimme Lahteen sijoittumiselle vihreää valoa, LADECin pyörät lähtivät pyörimään todella sukkelasti. Sopivat toimitilat löytyivät Miika Laakson avulla miltei heti ja kun koerekrytointikin tuotti hyvää tulosta, avasimme toimipisteen Askonkadulle alle kahden kuukauden kuluttua yhteydenotostani, Rahikainen kertoo.

Vauhdikasta kasvua

Communicare Finlandin kasvutahti on ollut hurja. Tällä hetkellä yritys toimii 12 paikkakunnalla ympäri Suomea ja työllistää noin 220 henkilöä.

Vuonna 2011 perustetun yrityksen toimialaan kuuluvat yhteyskeskus-, asiakashankinta- ja asiakkuuden hallintapalvelut. Jyri Rahikainen sanoo, ettei yritys tee lehtimyyntiä, vaan monipuolista asiakaspalvelua.

- Markkinoimme puhelimitse suuren volyymin tuotteita, kuten vakuutuksia ja sähkösopimuksia. Teemme myös mm. asiakaskyselyjä ja toimimme yhteyskeskuksena. Puhelinmarkkinoinnissa asiakassoittolistamme eivät koskaan ole täysin kylmiä, sillä yleensä meillä on jo jokin yhteys soiton saavaan ihmiseen, hän selventää.
 

"Kun näytimme Lahteen sijoittumiselle vihreää valoa, LADECin pyörät lähtivät pyörimään todella sukkelasti. Sopivat toimitilat löytyivät miltei heti ja kun koerekrytointikin tuotti hyvää tulosta, avasimme toimipisteen Askonkadulle alle kahden kuukauden kuluttua yhteydenotostani."


Täysi kymppi sijoittumispalveluille

Työt Lahden toimipisteessä ovat käynnistyneet Rahikaisen mukaan hyvin. Askonalueella, Lahden Matkakeskuksen kupeessa sijaitsevissa avarissa ja valoisissa toimitiloissa on 12 työpistettä, joihin mahtuu yhtä monta työntekijää aamu- ja iltavuoroihin.

- 200 neliömetrin avarat tilat olivat rakkautta ensi silmäyksellä. Täällä Askonkadulla toimintaamme on ilo esitellä päämiehillemmekin. Myös Lahden sijainti on asiakastapaamisten kannalta erinomainen. Uskomme, että myös työvoiman saatavuus on täällä kohdillaan, Rahikainen sanoo.

Hän antaa LADECin palveluprosessille kouluarvosanana täyden kympin.

- LADEC on mm. tehnyt meitä seudullisesti tunnetuksi, yhdistänyt TE-keskuksen kanssa, etsinyt sopivat toimitilat ja auttanut rekrytoinneissa. Loppujen lopuksi saimme paljon enemmän kuin osasimme edes pyytää.

Rekrytointi käynnissä

Jyri Rahikaisen tavoin tyytyväisyyttä huokuu myös Communicare Finlandin Lahden yksikön päällikkö Henrika Vikström-Laattala. Hän kertoo yrityksen rekrytoivan parhaillaan lisää työvoimaa.

- Työt ovat käynnistyneet niin hyvin, että tarvitsemme lisää tekijöitä. Etenkin ilta- ja lauantaivuoroissa olisi tilaa. Etsimämme ihmisten tärkeimmät ominaisuudet ovat hyvä palveluasenne ja halu kehittyä. Kaiken muun kyllä opetamme, hän vakuuttaa.
Vikström-Laattala sanoo, että Lahden toimipisteessä on rento tekemisen meininki ja mainio yhteishenki. Nuorin Lahden yksikön yhdeksästä työntekijästä on 20- ja vanhin 60-vuotias.

- Myyntikokemus on plussaa, mutta se ei ole välttämätöntä. Työhön saa kattavan perehdytyksen ja sen palkkaus on hyvä. Alan normaalikäytännöstä poiketen Communicarella maksetaan kiinteää tuntipalkkaa tulosbonusten lisäksi, mikä mahdollistaa hyvät kuukausiansiot, hän vakuuttaa.

 

Lahden seudulle sijoittumisen edut

+ Sijainti

+ Yhteistyöverkostojen toimivuus

+ Sijoittuvan yrityksen palvelu

+ Tyylikkäät toimitilat

+ Työvoiman saatavuus

 

Teksti: Taru Schroderus | Henrika Vikström-Laattalan kuva: Petri Koivisto | Jyri Rahikaisen kuva: Jyri Rahikainen 

Tutustu muihin mielenkiintoisiin yritystarinoihin täällä!