Sinne Store on myymälä, jossa viihdytään ostosten lomassa – asiakkaita tulee ympäri Suomea

04.12.2017

 

Nimi ja ikä: Paulus Ähtävä, 32 vuotta
Yritys: Sinne Store
Slogan: “Your lifestyle dealer”

Sinne Store on persoonallinen konseptimyymälä-kahvila Lahden keskustassa, joka myy kokonaisvaltaista ostoelämystä. Lifestyle-myymälässä myydään erikoiskahvien ja ulkoisten brändien lisäksi omaa, tunnistettavaa vaatemallistoa. Omasta harrastuksesta syntyi liiketoimintamalli, joka haastaa myös muita kauppiaita laadukkaaseen palveluun ja innovatiivisuuteen.

Paulus Ähtävä on yrittäjäperheen kasvatti Jämsästä, mutta perustanut opintojensa jälkeen oman yrityksensä Lahden keskustaan. Yrittäminen alkoi lumilautailutapahtumien järjestämisestä, mikä johti oman kaupan syntyyn opinnäytetyötä tehdessä. Ensin perustettiin verkkokauppa lumilautailutarvikkeille, sitten kivijalkamyymälä Lahden keskustaan vuonna 2011.

Sinne Store on persoonallinen konseptimyymälä-kahvila Lahden keskustassa, joka myy kokonaisvaltaista ostoelämystä. Lifestyle-myymälässä myydään erikoiskahvien ja ulkoisten brändien lisäksi omaa, tunnistettavaa vaatemallistoa.

”Olen kirjaimellisesti elämäntapayrittäjä. Omasta harrastuksesta tavallaan vahingossa lähtenyt ammatti on unelmien täyttymys. Aluksi en edes miettinyt yrityksen kannattavuutta”, Ähtävä nauraa. ”Yrityksessäni on tehty kaikenlaista tapahtumista maahantuontiin ja nyt Sinne Store on monipuolinen lifestyle-myymälä, johon kuuluu esimerkiksi kahvila ja oma vaatemallisto.”

Brändiä rakennetaan omilla tuotteilla, yhteistyöllä ja elämyksillä

Erikoistuotteita myyvän liikkeen perustaminen juuri Lahteen oli helppo ratkaisu. ”Lahti sijaitsee pääkaupunkiseudulta pohjoiseen ja lännestä itään matkaavien reitillä, ja moni pysähtyykin matkalla kahville/ostoksille. Verkkokauppa tukee kivijalkaa, se tuo liikkeeseen lisää asiakkaita kauempaa, sillä usein erikoistuotteita tutkitaan netissä, mutta osto halutaan kuitenkin tehdä myymälässä.”

Ähtävän tarkoituksena on ollutkin tehdä Sinne Storesta kokonaisvaltainen kokemus, konseptiliike johon kannattaa tulla kauempaakin. Nykyään lajituotteet ovat vähentyneet, mutta muoti- ja lifestyle-puolta on kasvatettu. Myös kahvilatoiminta lisää ostokokemuksen elämyksellisyyttä. Persoonallisille toimijoille löytyy aina sijaa, ja Paulus uskoo, että erilaiset hybridiliikkeet tulevat tulevaisuudessa lisääntymään.

Oma Sinne Store -vaatemallisto, joka kattaa tuotteita päästä varpaisiin ja esimerkiksi Lahden Pelicansin kanssa tehty fanituotemallisto rakentavat kaupan brändiä sekä vahvistavat mielikuvaa mielenkiintoisesta yrityksestä. Laaja valikoima takaa sen, että myynti ei myöskään ole kiinni yhdestä tuote- tai palvelukategoriasta.

Konseptimyymälät elävöittävät keskustaa ja niillä tehdään myös kaupunkikulttuuria. ”Pieniin kivijalkakauppojen järjestämiin tapahtumiin on kiva osallistua. Meillä on järjestetty myymälässäkin erilaisia bileitä ja tilaisuuksia”, Ähtävä kertoo.

Pienten yritysten kilpailuvaltti on yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen

”Lahti jää helposti ulkopuolelle, kun puhutaan isommista, suomalaisista kaupungeista. Viime vuosina kaupunki on kuitenkin elävöitynyt tosi paljon esimerkiksi huikeilla kaupoilla ja ravintoloilla. Keskustaan mahtuu vielä lisää uusia kivijalkaliikkeitä ja erilaisia, uusia konsepteja”, Ähtävä vinkkaa.

Lahdessa pienten yritysten kilpailuvaltti isoja vastaan on yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Taloudellisen notkahduksenkin yli pääsee sillä, että muut yritykset ovat tukena.

”Me kivijalkakauppiaat Lahdessa puhallamme yhteen hiileen. Jos asiakas ei löydä meiltä haluamaansa, ohjaan hänet paljon mieluummin kilpailijan liikkeeseen kuin vaikka globaaliin verkkokauppaan ostoksille,” toteaa Ähtävä.

Maailman pienentyessä ja verkkokauppojen lisääntyessä jokainen pienikin yrittäjä kilpailee kansainvälisten ja suomalaisten toimijoiden kanssa. Kilpailua ei koeta kuitenkaan huonoksi asiaksi, vaan terveelliseksi ja positiiviseksi kaupan kiihdyttäjäksi.

Seuraavana Ähtävän suunnitelmissa on vakiinnuttaa myymälän toiminta ja viedä sitä jatkuvasti eteenpäin muun muassa kehittämällä omaa tuotantoa ja verkkokauppaa. Viiden vuoden sisällä konseptimyymälä ja kahvila halutaan monistaa toisiin kaupunkeihin, kuitenkin harkitusti, pitäen mielessä liiketoiminnan kannattavuus. Myös kansainvälistyminen kiinnostaa, siihen on kätevintä lähteä laajentamalla verkkokauppa englanninkieliseksi.

”Yrittäminen sopii minulle, haluan itse tehdä kaikkea. En ole perfektionistiluonne, vaan kokeilen uusia juttuja innoissani – yrityksen luovasta puolesta ja myymälästä vastaava vaimoni on tarkempi, tullen perässä ja korjaten mahdolliset virheet,” Ähtävä nauraa.

Kolme hyvää syytä toimia Lahden seudulla?

· Kaupungin kompakti koko
· Kilpailukykyinen hintataso
· Keskeinen sijainti

Paulus Ähtävän Sinne Oy:n ensimmäinen liike on avattu Lahteen vuonna 2011. Nykyinen konseptimyymälä sijaitsee Vesijärvenkadulla keskustan ytimessä. Liikkeessä toimii vaatemyymälän ohessa kahvila.

www.sinnestore.fi |   Sinne Store Instassa

Seuraavana Sinne Storen Pauluksen suunnitelmissa on vakiinnuttaa myymälän toiminta ja viedä sitä jatkuvasti eteenpäin muun muassa kehittämällä omaa tuotantoa ja verkkokauppaa.

 

Kiinnostuitko Lahden seudusta? Jos haluat lisätietoja Lahden bisnesympäristöstä, klikkaa alla olevasta linkistä eteenpäin. Voit lähestyä meitä missä tahansa asiassa. 
 

Jos kiinnostuit Lahden seudusta sijoittumismielessä, tutustu myös Lahti All Inclusive -sijoittumispalveluun! Valjastamme yrityksellenne asiantuntijatiimin, joka selvittää haluamasi asiat. Palvelu on ilmaista eikä sido yritystänne mihinkään. 

www.lahtibusinessregion.fi/all-inclusive