Hollolan Rakennusbetoni: Kukonkoivusta on sujuvat yhteydet kaikkialle Suomeen

27.11.2020

Vuonna 1966 toimintansa aloittanut Hollolan Rakennusbetoni perustettiin alun perin palvelemaan paikallisen rakennusliikkeen valmisbetonitarpeita. Viiden vuosikymmenen aikana Hollolan Kukonkoivussa toimivan yhtiön liiketoiminta on laajentunut valtakunnan laajuiseksi ja kasvanut kolmen yrityksen: Rakennusbetoni- ja Elementti Oy:n, Hollolan Sora Oy:n sekä Mikrobetoni Oy:n muodostamaksi yksityiseksi konserniksi, joka valmistaa korkealuokkaisia erikoisbetonituotteita ja palvelee koko Suomen sekä Pohjoismaiden rakentajia.

 

Perheyrityksessä tuotepäällikkönä toimiva Sami Konsti kertoo, että valmisbetonin lisäksi konsernin tuotevalikoimaan kuuluvat mm. betoniset väestönsuoja- ja valmismoduulikylpyhuoneet, AKO-väliseinät, pihakivat ja viherkatot.

- Palvelemme rakennusliikkeitä ja yksityisiä rakentajia Päijät-Hämeessä ja ympäri Suomen. Kukonkoivusta on hyvät tieliikenneyhteydet sekä Etelä- että Pohjois-Suomeen ja tänne on näppärä myös kulkea töihin. Meillä on paljon työntekijöitä mm. Nastolasta ja he sanovat uuden kehätien lyhentävän työmatkaa kymmenellä minuutilla suuntaansa.

 

Kukonkoivun sijainti on huippuluokkaa: Hollolan kuntakeskuksen palveluihin ja uuden VT12 eteläisen kehätien liittymään muutaman minuutin ajomatka.

 

Yritysalueelta on vain muutaman minuutin ajomatka Hollolan kuntakeskuksen palveluihin ja uuden VT12 eteläisen kehätien liittymään. Lahteenkin on vain kymmenisen kilometriä. Pääkaupunkiseudulle ja Pirkanmaalle ajaa Kukonkoivusta reilussa tunnissa, ja Riihimäelle ja Hämeenlinnaan jopa alle tunnissa. Yhteydet ovat hyvät myös Itä- ja Länsi-Suomeen.

Sami Konsti sanoo Rakennusbetonin olevan tyytyväinen Hollolan kunnan yrityspalveluihin ja erityisesti hyvään yhteistyöhön kunnan elinkeinopäällikön kanssa. LADECin yritysneuvonnan kanssa yhtiö on selvittänyt viennin käynnistämisen mahdollisuuksia Venäjälle.

- Konsernin tulevaisuus näyttää varsin valoisalta. Rakentamisen ja pihatuotteiden menekki on viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana jopa lisääntynyt, kun ihmiset ovat olleet tavallista enemmän kotona. Aika on otollinen myös vientiprojektin edistämiselle, jota olemme tehneet hyvässä yhteistyössä Lahden Seudun Kehitys LADECin yritysneuvojien kanssa, Sami Konsti summaa.

Fakta:

Yhtiöllä on 100 työntekijää ja yhteistyöyritystensä kautta se työllistää noin 120 henkilöä suunnittelu-, kuljetus- ja asennustehtävissä.

www.rakennusbetoni.fi

 

Hollolan Kukonkoivun yritysalueen logistiset asemat paranivat entisestään Vt 12 Lahden eteläisen kehätien ansiosta. Hollolan Rakennusbetonin tehdaskiinteistöt ovat kuvassa ylhäällä vasemmalla.

 

Teksti: Taru Schroderus | Kuvat: Sebastian Ratu

 

Tutustu Vt 12 Lahden eteläisen kehätien tuomiin etuihin ja Lahden seutuun yritysalueena! Kehätien läheisyydessä toimivien yritysten näkemyksiä ja Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timosen videohaastatelu >> KLIKKAA TÄSTÄ!

 

Kiinnostuitko Lahden seudusta? Jos haluat lisätietoja Lahden bisnesympäristöstä, tutustu Lahti All Inclusive -sijoittumispalveluun! Voit kääntyä puoleemme missä asiassa tahansa! Palvelu on ilmaista eikä sido yritystänne mihinkään. Valjastamme yrityksellenne asiantuntijatiimin, joka vastaa kysymyksiinne, tekee haluamanne selvitykset sekä sijoittumistilanteessa huolehtii käytännön asioiden sujumisesta.


 

Show Buttons
Hide Buttons