Lahden portti
SIJOITU LAHDEN PORTTIIN
Helsinki-Lahti-moottoritien eteläisen sisääntuloliittymän molemmin puolin sijaitseva Lahden Portti on sijainniltaan ylivoimainen kaupallinen keskittymä. Alueella sijaitseva Luhdan 11-kerroksinen pääkonttori-tehtaanmyymälä toimii Lahden eteläisenä maamerkkinä. Alueella toimii lukuisia yrityksiä, mm. Kärkkäinen, Bauhaus, Biltema, Vesijärven Auto, Gigantti, Motonet ja Puuilo.
Pääkaupunkiseudun läheisyys ja Helsinki-Lahti-moottoritien liikennemäärät lisäävät Lahden Portin asiakaspotentiaalia merkittävästi. Aluetta ja sen kulkureittejä kehitetään jatkuvasti siten, että entistä suuremmat asiakasvirrat pystyvät liikkumaan alueella vaivatta.
E75
moottoritien välittömässä läheisyydessä
Soveltuu
tilaa vaativalle erikoistavarakaupalle
32 ha
rakennusoikeutta n. 70 000 kerrosneliötä, 8 tonttia
Valmis
asemakaava
Lahti
Lahti on yli 120 000 asukkaan kaupunki ja yli 200 000 asukkaan talousalueen keskus. Paitsi, että Lahti on huippusijainnilla, se on tunnettu ympäristöosaamisestaan ja on myös Suomen nuori yliopistokaupunki. Lahti tunnetaan vahvana yrityskaupunkina ja kansainvälisenä talviurheilukeskuksena mutta myös Salpausselän harjuista, vesistöistään ja tasokkaasta kulttuuritarjonnasta.
Lahdesta on kotoisin monet kansainvälisestikin tunnetut yritysbrändit, kuten huonekaluvalmistaja Isku, vaatebrändeistä tunnettu Luhta, hitsauslaitteita valmistava Kemppi, sprorttituotteistaan tunnetut Gymstick sekä teollisuuden punnitus- ja annostussovelluksiin erikoistunut Lahti Precision.


At your company’s service – contact us!



