#LahtiBusinessRegion

Neljä nuorta miestä, kolme verk­ko­kauppaa ja 15 m€ lii­kevaihto

Kärkölästä kotoisin olevat Henrik Viitala ja Juho Horkka sekä yhtiökumppanit Juha-Matti Raappana ja Jani Laitinen perustivat opiske­luaikana Oulussa verkkokaupan, jonka kotipaikaksi vaihtui keväällä 2017 Lahti.

Kärkölässä lapsuutensa asunut ja Oulussa kauppa­tieteitä opiskellut Henrik Viitala on yritteliäs nuori mies. Myyntivainua karttui kenties jo lapsuudessa, sillä Viitalan isoisä pyöritti paikallista rauta­kauppaa. Opettaja-isän ja virkamies-äidin poika aloitti bisneksen teon jo lukioaikana pienistä kalan perukkeista, joita hän ja Juho Horkka tilasivat kiina­laisesta verkko­kaupasta ja myivät kotimaassa eteenpäin. Pikkuhiljaa jälleen­myyn­ti­tuotteiden valikoima alkoi kasvaa. Ensin Viitala huomasi ohitta­mattoman tarjouksen säkkituoleista.

– Tilasin niitä kerralla vähän reilummin, mutta unohdin mainita asiasta vanhem­milleni. He olivat hieman ihmeissään, kun pihaan peruutti kuorma-auto, jonka lastina oli satoja säkkituoleja. Hetken aikaa meillä oli niitä kaikki paikat täynnä, hän naurahtaa.

Lahti tuntui juuri sopivan kokoiselta, viihtyisältä, hinta­ta­soltaan edulliselta ja logis­tisesti parhaimmalta vaihtoehdolta.

Viihtyisä kaupunki ja logis­tisesti paras vaihtoehto

Viitala huomasi oman kokemuksensa kautta, että verkko­kaupassa on imua. Opiskel­lessaan Oulun yliopistossa kauppa­tieteitä hän perusti Juho Horkan sekä Kokkolasta ja Kempeleessä kotoisin olevien opiske­lu­ka­ve­reidensa, Juha-Matti Raappanan ja Jani Laitisen kanssa Preeco.fi vapaa-ajan tuotteiden verkkokaupan. Säkkituolien lisäksi yritys myi alkuun muun muassa puutar­ha­ka­lusteita, kasvi­huoneita ja hierontapöytiä. Vaikka samoja tuotteita sai tilattua lukemat­tomista kansainvälisistä verkko­kaupoista, suomen­kielinen sivusto ja puhelinsoiton päässä oleva asiakas­palvelu alkoivat tuottaa nopeasti hyvää tulosta.

Kun Preecon osakkaat saivat opintonsa Oulussa päätökseen, kolmen kauppa­tieteen maisterin ja yhden hammaslääkärin omistama yritys muutti Lahteen.

– Ouluun emme halunneet jäädä, eikä kellään meistä ollut hinkua Helsinkiin. Lahti tuntui juuri sopivan kokoiselta, viihtyisältä, hinta­ta­soltaan edulliselta ja logis­tisesti parhaimmalta vaihtoehdolta.

Vuosaaren satamaan saapuvat kontit tulevat Lahteen tunnissa ja toimitukset ovat täältä nopeita kaikkialle Suomeen.

Liike­vaihdon kasvua 40 prosenttia vuosittain

– Tuote­ni­mikkeitä oli aluksi vain muutamia, nykyisin niitä on useita satoja. Preecon liike­toiminta on kasvanut joka vuosi noin 40 prosentilla ja sen alla on nykyisin muitakin verkko­kauppoja, kuten kunto­sa­li­lait­teisiin ja -varus­teisiin erikoistunut goril­lasports.fi sekä vauvakulma.fi, josta saa kaikki lasten­tar­vikkeet kotiovelle kannettuina. Omistamme osan myös mm. Freddy Suomen liike­toi­minnasta sekä muutamista muista brändeistä, Viitala kuvailee vahvassa kasvussa olevan yrityksen toimintaa.

Viitalan ja yhtiökumppaneiden verkkokaupat ja kaksi varastoa työllistävät tällä hetkellä 40 henkilöä ja niiden yhteen laskettu liikevaihto oli vuonna 2019 15 miljoonaa euroa, ja vuodelle 2020 tavoi­tellaan 19 miljoonan euron liike­vaihtoa. Yrityksen toimis­totilat sijaitsevat Lahden ydinkes­kustassa, Aleksan­te­rin­kadulla. Varasto on vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä, vanhan Lasitehtaan kiinteistössä Okeroisissa, lähellä Vt 12 eteläisen kehätien liittymää.

Uusia verkko­kauppoja Puolaan ja Norjaan

Rohkeutta uusiin avauksiin ei puutu ja yhtiö on lähtenyt vahvasti myös kansainvälisille markkinoille perus­tamalla omia verkko­kauppoja, ja hoitaa myös Rukkapetsin verkko­kauppaa.

- Rakensimme oman verkkokaupan Puolaan noin vuosi sitten ja Norjaan menimme viime syksynä. Verkko­kauppojen takana ovat myös yhteis­yritykset SBC Saksa Oy & SB Ecommerce Group Oy. Jälkimmäinen näistä vastaa maail­man­laa­juisesta verkko­kaupasta, jossa tuotteita toimitetaan Yhdys­valtoja, Koreaa ja Japania myöten kyseisissä yrityksissä myös yrittäjinä olevat Väinö Kaalikoski ja Jarmo Hyyryläinen kertovat.

Vuosaaren satamaan saapuvat kontit tulevat Lahteen tunnissa ja toimitukset ovat täältä nopeita kaikkialle Suomeen. Jos asiakas tilaa jonkin tuotteemme tänään, hän saa sen yleensä jo huomenna, Viitala toteaa. Hän kertoo Preecon yrittäjien hoitavan tapaamiset ja yhtey­denpidon asiak­kaisiin ja yhteistyökumppaneihin pääosin puhelimen, sähköpostin tai Skypen välityksellä.

- Tavara­toi­mitukset lähtevät pääosin Lahden varas­tostamme. Jonkin verran toimituksia lähtee Saksan varastosta, jonka olemme ulkoistaneet, Henrik Viitala kertoo.

Preeco työllistää IT-alan osaajia ja asiakas­pal­ve­lijoita

– Toimimme lähes satapro­sent­tisesti verkossa ja sähköisesti, aivan kuten asiak­kaammekin. Lahdessa on hyvin saatavilla tarvit­semaamme työvoimaa eli IT-alan osaajia ja asiakas­pal­ve­lijoita. Olemme juuri palkanneet kymmenen uutta osaajaa taloon.

- Tykkäämme siitä, että meillä työskentelevät ovat nuoria tai vähintäänkin saman­henkisiä. Kun porukka on samalla aalto­pi­tuudella, töihin on kiva tulla. Pidämme kerran kuukaudessa tyhy-päivän, jolloin käymme läpi firman kuulumisia ja teemme yhdessä jotain mukavaa. Viime kuussa kävimme Escape Roomissa ja syömässä, Viitala päättää.
 

”LADEC oli sijoit­tu­mis­vaiheessa yrityksen apuna sopivien tilojen kartoit­ta­misessa ja edesauttoi muun muassa varas­to­tilojen löytymisessä näppärän välimatkan päässä toimistolta. Saimme hyödyllistä tietoa myös mm. rekry­toinnista ja paikal­lisista rekry­ta­pah­tumista.”

 

Päivitetty 4.12.2020.

Lisää lahden seudun menestystarinoita

Henkilö pitelee hehkulamppua, jonka ympärillä erilaisia kiertotalouden ikoneja. Lahti ympäristökaupunki 2021 logo edustalla.
Lahden seudun menestystarina

Kestävän kehityksen raportointi kuntoon - LUT-yliopisto vauhdittamassa mittarointia

Lue lisää
Veden pintaa, missä päällä teksti
Lahden seudun menestystarina

Lahtelainen WatMan: Merivedestä juomavettä loistoristeilijöihin

Lue lisää
Karluxin toimi­tus­johtaja Juha-Pekka Karjalainen kasaamassa lamppua.
Lahden seudun menestystarina

Karluxin muutto Paassiltaan Vt 12 uuden kehätien varteen: mittava tilaus ja uusi tuote

Lue lisää
close