#LahtiBusinessRegion
fi en language

Lahden seudun yri­tys­tont­ti­tarjonta auttaa sijoittuvia yrityksiä menestymään

Lahden seutu tarjoaa kasvavan ja kehittyvän yritysympäristön Etelä-Suomen parhaiden liiken­neyh­teyksien äärellä. Seudulla on useita kehittyviä yrity­salueita, joihin sijoittuva toimija pääsee hyötymään elinvoi­maisista yritys­ver­kostoista ja modernista infra­ra­ken­ta­misesta. Sijoit­tu­mis­tie­dustelut Lahden seudulle ovat selvästi lisääntyneet ja erityisesti isoja tontteja kysytään. Sama kasvusuunta on jatkunut pitkään, ja nyt ollaan jo ennätyslu­kemissa.

 

Lahden seudun yritysalueita yhdistää se, että niitä kehitetään yhä systemaattisemmin toimiviksi, omiksi kokonaisuuksiksi, jolla luodaan lisäarvoa yksittäiselle toimijalle. 

  

Pippo-Kujalassa kasvaa Lahden mielenkiintoisin yritysalue  

Pippo-Kujalan yritysalue laajenee keskeisellä paikalla Lahti-Helsinki-moottoritien (E75) varrella. Parhaillaan massiiviset maansiirtokoneet louhivat ja tiivistävät maaperää sinne sijoittuvia teollisuusrakennuksia varten.   

Pippo-Kujalan alue on hyvän sijaintinsa vuoksi profiloitunut isojen logistiikkatoimijoiden kotipaikaksi. Tulevaisuudessa alueen uusia merkittäviä toimijoita tulevat olemaan kesäkuussa 2023 toimintansa aloittava Viking Maltin mallastamo sekä Fazerin tehdas. Yhdessä nämä vahvistavat entisestään Lahden seudun kansallisesti merkittävää elintarvikekeskittymää ja tuovat runsaasti uusia työpaikkoja. Fazerille varatun tontin esirakentamisen toinen vaihe on käynnissä. Se tulee mahdollistamaan uudelle tuotantolaitokselle muun muassa maailman puhtaimman pohjaveden, päästövapaan energian ja infraratkaisut tehtaan tarpeisiin.  

"Alueeseen liittyvät perusviestit ovat jo kasassa, ja niissä tiivistyy elintarviketeollisuuden kasvava rooli Lahden seudulla sekä Pippo-Kujalan loistava logistinen sijainti."
Tomi Tura, LADECin toimitusjohtaja

Valtatie 12:den Lahden eteläisen kehätien vaikutuspiirissä olevien alueiden osalta puhutaan jopa 1000 hehtaarista, jossa erilaiset yritysalueet erottuvat vahvuuksineen.  

- Pippo-Kujalassa aluebrändiin ja yritysalueprofiilin kehittämiseen panostetaan jo nyt, ja tämä työ tulee näkymään katujen nimiä myöten. Alueeseen liittyvät perusviestit ovat jo kasassa, ja niissä tiivistyy elintarviketeollisuuden kasvava rooli Lahden seudulla sekä Pippo-Kujalan loistava logistinen sijainti, toteaa LADECin toimitusjohtaja Tomi Tura, ja toivoo, että Pippo-Kujala tulee näkyväksi nelostielle asti ja että alueelle johtaviin väyliin tullaan panostamaan.  Lahti-Pippo-Kujala.jpg

Pippo-Kujala on osa Suomen uutta logis­tiikkavyöhykettä Lahden eteläisen kehätien ja Lahti-Helsinki-moottoritien välittömässä läheisyydessä.

Elintarvikekeskittymällä vientiä kasvuun 

Lahden seudulta löytyy vahvaa elintarvikeosaamista alkutuotannosta korkean jalostusasteen erikoiselintarvikkeisiin. Päijät-Hämeen Viljaklusteri on LADECin osittain koordinoima yhteistyöverkosto, joka on samalla hyvä esimerkki yritysvetoisesta kärkiosaamiskeskittymästä Lahden seudulla. Viljaklusteri on syntynyt alan yritysten yhteistyönä, ja vakiinnuttanut toimintansa monipuolisena elintarvikkeiden tuotanto- ja jalostusverkostona.  

- Viljaklusterin merkitys kasvaa uusien sijoittuvien elintarvikeyritysten myötä, ja aiomme panostaa alan vahvistamiseen, jotta kansallisesti asetettu elintarvikeviennin kolminkertaistaminen tulee toteutumaan. Haluamme olla kasvattamassa elintarvikeklusteria yhdeksi Lahden seudun osaamiskärjistä, ja tarjota alan toimijoille jatkossakin hyviä tontteja, toteaa Tomi Tura.   

  

Lahti tarjoaa työpaikkojen lisäksi laadukasta asumista 

Vetovoimaista ja kehittyvää yritysympäristöä Lahdessa täydentää monipuolinen, luonnonläheinen mutta urbaani asuinympäristö. Kestävät energiaratkaisut ja hyvät liikenneyhteydet auttavat luomaan mielekkään ja modernin elinympäristön palveluineen koko perheelle. Lahden seutu kannattaakin laittaa välisivusuosikkeihin sekä lisääntyvän työpaikkatarjonnan että uudistuvan tonttitarjonnan osalta.   

 

Tutustu Pippo-Kujalan alueeseen sekä muihin keskeisiin yritysalueisiin: Yritysalueet

 

Kysy lisätietoa LADECin sijoittumisasiantuntijoilta:

Pekka Komu pekka.komu@ladec.fi +358 40 741 3299
Sari Kesäniemi sari.kesaniemi@ladec.fi +358 50 383 8328
Marian Vainiomäki marian.vainiomaki@ladec.fi +358 40 505 7775

Tule tapaamaan sijoittumistiimiä:
Villähteen yrityskeskus Korilla järjestettävään maksuttomaan Partneriperjantai-tilaisuuteen 12. toukokuuta! Lue lisää täältä!

Lisää lahden seudun menestystarinoita

Lahden seudun menestystarina

Vääksy on keskellä kaikkea – venekauppa käy kuumana asfalttitien varressa

Lue lisää
Hersapuun toimistorakennus ja pihapuita sekä pensaita aurkoisena päivänä.
Lahden seudun menestystarina

Puualan toimijoita etsitään Hersapuun puunjalostamoon

Lue lisää
Lahden seudun menestystarina

Olympiasoihdusta kansainväliseen kasvuun – Hartolassa toimiva Redox voitelee huiput lumella ja asfaltilla

Lue lisää
close