Vääksy on keskellä kaikkea – venekauppa käy kuumana asfalttitien varressa
Veneet ovat intohimotuote ja kauppaa käydään Vääksyn Konepisteessä läpi vuoden. Sijainti on kaikki kaikessa, ja Vääksy on Suomen paras paikka myydä veneitä.
Vähän ennen Asikkalan keskustaa, Vääksyä, on kaikkien moottoreista innostuneiden puuhamaa. Siistin tyylikkäässä hallissa myydään kaikkea pörisevää ja surisevaa: veneitä, perämoottoreita, mönkijöitä, vesijettejä, moottorikelkkoja, lumilinkoja. Veneitä ei tarvitse myydä veden äärellä, vaan niitä myydään siellä, mihin asiakas helposti pääsee.
– Venekaupassa pätee sama lainalaisuus kuin kaupassa ylipäätään. Sijainnin merkitys on hirveän suuri ja Vääksy on Suomen paras paikka tehdä venekauppaa, Vääksyn Konepisteen toimitusjohtaja Janne Korhonen sanoo.
Vääksy sijaitsee parikymmentä kilometriä Lahdesta pohjoiseen, ja matkaa esimerkiksi Helsinkiin on vain rapeat 130 kilometriä.
– Uusien veneiden käyttöpaikat keskittyvät rannikolle Helsinki–Turku-akselille ja siitä ylöspäin Päijänteelle, Korhonen kertoo.
– Me olemme alueen keskellä ja eteläisellä Päijänteellä on valtava määrä mökkejä, joiden omistajat käyttävät rahaa veneisiin ja niihin liittyviin palveluihin. Valtatietä 24 pitkin liikkuu paljon mökkiläisiä ja isoimmat venekaupat ylipäätään sijaitsevat valtateiden varressa.
Korhonen painottaa, että heidän markkina-alueensa on koko Suomi. Veneitä menee jopa Inariin asti.
– Emme ole suurin venekauppa, mutta muutaman suurimman joukossa. Muut isot ovat Helsingissä, Turussa ja Jyväskylän kokoisissa kaupungeissa.
Venekaupassa pätee sama lainalaisuus kuin kaupassa ylipäätään. Sijainnin merkitys on hirveän suuri ja Vääksy on Suomen paras paikka tehdä venekauppaa.
- Janne Korhonen, Vääksyn konepisteen toimitusjohtaja
Venekauppa käy läpi talvenkin
Vääksyn Konepisteen tarina alkoi vuonna 1983, kun Erkki Korhonen perusti E. Korhonen Ky:n Vääksyyn, Rapalan vanhalle tehtaalle. Valikoimissa oli Suzuki-perämoottoreita, Päijän- ja FinFamil-veneitä, Helkaman polkupyöriä sekä moottorisahoja.
Niin veneiden kuin muiden laitteiden valikoima on reilussa 40 vuodessa kasvanut, yrityksen nimi muuttunut ja helmikuussa 2024 yritys muutti nykyisiin toimitiloihin. Parin kilometrin päässä Vääksyn ytimestä, 1,6 hehtaarin tontilla on 1 200 neliön myymälä, huollon tilat sekä iso telttahalli käytetyille veneille.
Veneiden osuus kaikesta myynnistä on noin kaksi kolmasosaa – ja toisin kuin moni luulee, veneitä myydään ympäri vuoden.
– Toiminnallinen sesonki on Suomessa aika lyhyt ja valtaosa niin uusista kuin käytetyistä veneistä myydään käyttökauden ulkopuolella. Samoin kuin moottoripyörät, veneissä myydään mielikuvia ja vene hankitaan, kun sopiva kohdalle sattuu, Korhonen sanoo.
Vääksyn Konepiste myös huoltaa ja säilyttää asiakkaidensa veneet talven yli.
– Kun vene syksyllä nostetaan järvestä, se on myös paikka miettiä, laitetaanko keväällä sama vene takaisin veteen vai voisiko se olla jotain muuta.

Konepisteen tyypillisesti myymä vene on 4–6-metrinen, alumiinirunkoinen ja siinä on alumiini- tai lasikuitukansi. Hinta asettuu haarukkaan 10–50 000 euroa.
– Toki meillä myydään kaikkea muutakin alkaen soutuveneestä puolen miljoonan euron veneisiin.
Tuhat laitetta vuodessa
Janne Korhonen on vetänyt toimitusjohtajana Vääksyn Konepistettä kymmenen vuotta. Sinä aikana yrityksen liikevaihto on tuplaantunut noin 13 miljoonaan euroon. Työntekijöitä myynnissä, huollossa ja toimistossa on parikymmentä ja omistajana Korhosen kolmen veljeksen lisäksi F1-kuljettaja Valtteri Bottas.
– Viime vuonna meni noin 50 moottorikelkkaa, sata mönkijää ja saman verran vesijettejä. Uusia veneitä menee noin 250 ja toinen mokoma käytettyjä. Puhutaan siis noin tuhannen laitteen vuosimyynnistä, Korhonen sanoo.
Laitteiden lisäksi Konepiste myy myös niihin liittyviä varaosia, tarvikkeita ja vaatteita sekä trailereita.
Veneala on kärsinyt yleisestä taloustilanteesta, mutta Vääksyssä luovitaan hyvää vauhtia vasten yleistä trendiä. Myyntiä on 40 vuoden aikana osattu tehdä muutenkin hyvin: todisteena on pitkä lista eri venemerkkien vuoden myyjä -palkintoja.
– Liikepaikan lisäksi tärkeässä osassa on ollut meidän sitoutunut ja ammattitaitoinen henkilökunta. Me olemme myös toimineet pitkään ja yritys on kerännyt tunnettuutta, Korhonen luonnehtii.
– Jatkuvuus on alalla tärkeää, asiakassuhteet ovat pitkiä. Kun vene hankitaan jostain, yleensä se seuraavakin haetaan samasta paikasta.
Vaikka Korhonen myykin monenlaista vempelettä, oma suosikkikulkuväline on – tietysti – vene.
– Kaunis Suomen kesä ja kirkas vesi sytyttävät palon ja poltteen vesille joka vuosi uudestaan ja uudestaan. Eteläisen Päijänteen alueella riittää nähtävää.

Asikkala
Reilun kahdeksantuhannen asukkaan Asikkala on tunnettu kauniista luontoympäristöstä, kuten Pulkkilanharjusta ja Vääksyn kanavasta ja sen puistoalueesta. Sijainti kahden suuren järven, Päijänteen ja Vesijärven välissä, on synnyttänyt alueelle mm. matkailuyrittäjyyttä sekä valmistavaa teollisuutta, kuten kalastusvälinevalmistaja Finlandia Uistin Oy sekä matkailu- ja majoituspalveluja tarjoavat Lehmonkärki Resort, Iso-Naappilan Loma ja legendaarinen Hotelli Tallukka.
Muita kiinnostavia yrityksiä ovat mm. kansainväliseen konserniin kuuluva ovivalmistaja Jeld-Wen, Viipurilaisen Kotileipomo, Kanavan Panimo ja elintarvikekuljetuksiin tarvittavia kylmäkoreja valmistava EL-Kori, marjatila Vilppulan Tila sekä lähdeveden pullottamo Polar Spring.